fbpx
Lorna Byrne

Kuka on Lorna Byrne?

Monille, joille enkelit merkitsevät jotakin, myös nimi Lorna Byrne kertoo paljon. Itselleni nimi on ollut tuttu, mutta kovin tarkkaa tietoa ei hänestä ole muutoin ollut. Siispä selvittelin hieman kuka hän on.

Lorna Byrne on irlantilainen vuonna 1953 syntynyt kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten kirjastaan Enkeleitä hiuksissani.  Kansainvälisesti tunnettu Byrne on lapsesta asti nähnyt enkeleitä ja keskustellut heidän kanssaan. Ensimmäisissä muistikuvissaan Lorna makaa pinnasängyssä ja näkee äitinsä, jonka ympärillä on kauniita eri väreissä hehkuvia olentoja. Ne leijailivat ilmassa kuin höyhenet. Vasta vuosia myöhemmin hän ymmärsi, että olennot joita hän näki olivat enkeleitä. (Otava)

Kuvassa Lorna Byrne.
Luonut: Jason Clarke 2009 | Tekijänoikeus: Jason Clarke

Nykyisin Lorna näkee enkelit fyysisinä olentoina, aivan niin kuin me näemme toinen toisemme. Usein heillä on siivet ja kävellessään he leijuvat maan pinnan yläpuolella niin, että heidän jalkansa eivät kosketa maata. Joskus enkelit näyttäytyvät kirkkaana valona, mutta tarpeen tullen nämä ”valoilmiöt” voivat muuttaa muotoaan ja esittää ihmistä.

Lorna Byrne on vieraillut Suomessa viisi kertaa vuosien 2011 ja 2017 välillä. Hän on puhunut loppuunmyydyille saleille, kuvaillut mahtavia ja värikkäitä enkeleitä sekä kehottanut kuulijoita luottamaan heidän suojelusenkeliensä apuun ja loppumattomaan hyväntahtoisuuteen. 

Lorna Byrnen yksi tunnetuimmista kirjoista on Enkeleitä hiuksissani. Kuva lainattu MTV3.fi-sivuilta.

Kuuden vuoden uurastuksen jälkeen Lorna julkaisi keväällä 2008 elämänkertansa Angels in My Hair (Enkeleitä hiuksissani 2009).

Kirja nousi ilmestyttyään nopeasti sekä Irlannin, että Iso Britannian myyntilistojen kärkeen. Samana vuonna se valittiin Irlannissa Vuoden tietokirjaksi. Kirja on tällä hetkellä käännetty 20 kielelle ja julkaistu 47 maassa mm. USA:ssa, Japanissa ja Venäjällä.

Lornan kertomus on koskettava ja rehellinen. Hän kuvaa elämää köyhyydessä ja nälässä, sekä miehensä sairastumista. Samalla Lorna kertoo kuinka paljon enkelit ovat olleet avuksi ja rohkaisseet häntä elämässä eteenpäin.

Lorna on kirjallaan ja esiintymisillään koskettanut syvästi ihmisiä ympäri maailmaa. Hänen kirjansa Enkeleitä hiuksissani ja Portaat taivaaseen (Stairways to Heaven 2010) ovat muuttanut tuhansien ihmisten elämää. Hänen viestinsä on täynnä toivoa, emme ole koskaan yksin. Meillä jokaisella on oma suojelusenkelimme, riippumatta uskonnostamme tai uskomuksistamme. (Otava)

Oletko sinä lukenut hänen kirjojaan? Tai ollut läsnä hänen tilaisuuksissaan?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *