Jokin aika sitten sitten en olisi osannut aavistaakaan, että pian minulla on ihkaoma ”mummonmökki”. Näin on kuitenkin käynyt. Tosin talo ei ole mummon vaan isäni. Lastenlapseni kutsuvat minua mummiksi, joten tämä varmaankin on nyt sitten mumminmökki.
Olen aikanaan lapsena paljon viettänyt aikaa tässä talossa. Muistan hyvin heinätyöt ja perunannostot sekä lukuisat vierailut silloisten asukkaiden luona.
Isäni on asunut talossa elämänsä ensimmäiset 10 vuotta ja sittemmin viimeiset parikymmentä vuotta. Talo on hänen isoisänsä, minun isoisoisäni, rakentama vuonna 1906. Olen tähän asti ollut vahvasti sitä mieltä, että en halua taloa itselleni. Mutta mitä sitten tapahtui? Sitä tässä kovin ihmettelen vielä itsekin. Elämä tosiaankin yllättää.
Tilanne muuttui eräänä kesäkuisena sunnuntaina viime vuonna aivan yllättäen. Olimme vierailemassa isäni luona. Hän siis on asunut talossa kumppaninsa kanssa aina kesäajat. Talvet he ovat asuneet taajama-alueella. Heti sillä kertaa pihalle saapuessani tuli jotenkin erityisen lämmin tunne. Eikä se johtunut pelkästään helteisestä kesäpäivästä. Tunne vaan vahvistui sisällä talossa. Siellä tuli erittäin vahva tunne siitä, että ehkä sittenkin talo alkaa kiinnostaa itseäni. Yhtäkkiä katselinkin taloa ihan erilaisin silmin ja tunne vaan vahvistui entisestään. Samalla lukuisat lapsuuden muistot palasivat mieleeni. Johdatus oli erittäin vahva.
Kotiin saapuessani ajatus talosta pyöri jatkuvasti mielessäni. Seuraavana yönäkin heräsin useita kertoja ja lopulta pyysin vahvistusta tai viestiä siitä, mitä ihmettä tämän asian kanssa pitäisi tehdä. Mietin, että nyt jos koskaan viesti tai vahvistus olisi tarpeen. Ja sehän tuli. Aamulla oli sähköpostissa ja Messengerissä kolme sellaista viestiä, jotka oli helppo mieltää vastaukseksi pohdintaani. Myöhemmin päivällä sain vielä yhden, joten tästä oli paljon helpompi jatkaa eteenpäin.
Pari päivää asiaa pohdittuani ilmoitin isälle, että nyt olenkin valmis ottamaan talon ja tilan itselleni. Tämä oli tietysti valtava helpotus heille. Isä tosin vielä jaksaa hyvin touhuta kaikenlaista, mutta kumppani oli sairastellut ja sanoikin, ettei enää oikein jaksa hoitaa pihamaata ja kaikkea muuta mitä siellä on. Samalla sovittiin, että hoidetaan asia pian kuntoon. Isälle jää kuitenkin hallinta- ja asumisoikeus. Koko ajan tunne oli erittäin vahva, että näin tämän pitääkin mennä. Tilalla on talo, vanha navettarakennus, pihasauna ja maakellari. Aloin olla ihan innoissani asiasta.
Tästä kului viikko ja isän kumppanin vointi heikkeni ja toinen viikko, niin hän nukkui pois. Ei voi edelleenkään muuta kuin hämmästellä miten vahva ohjaus ja johdatus voi joskus olla. Vielä kuukausi aiemmin en olisi voinut mitenkään aavistaakaan, että ”mummonmökki” tai maalaiselämä voisi mitenkään olla minun juttujani. Mutta siinä sitä oltiin.
Tunne on edelleen erittäin vahva, että tämä on juuri oikea tie. Vaikka isän kunto on korkeasta iästä huolimatta hyvä, niin joissakin käytännön asioissa hän tarvitsee apua. Aiemmin kumppani hoiti ne, nyt minä. Innostus vaan kasvaa nyt, kun tässä on hieman ollut aikaa sopeutua ajatukseen. Ja on jo sata suunnitelmaa mitä kaikkea siellä voikaan ajan saatossa tehdä! Kiire ei ole mihinkään.
Koko talven olen käynyt tupaa lämmittämässä sytyttämällä tulet puuhellaan ja leivinuuniin. Nyt kevään saapuessa alkaa ensimmäiseksi pihasaunan kunnostus ja sen jälkeen on vuorossa tuvan muurin ja leivinuunin maalaus. Ja tietty pihahommat - näistä kaikista myöhemmin lisää.