Kodin henki herää – sukutalon sydän avautuu

Tämä talvi ja kevät ovat olleet kuin paluu kotiin – ei vain paikkaan, vaan juurille. Sukutila, jonka talon ovat isovanhempani muutaman sukupolven takaa rakentaneet, on minulle enemmän kuin vanha rakennus. Se on osa minua. Olen viettänyt täällä lapsuudessa aikaa, juossut pihalla paljain jaloin, avustanut heinäpellolla ja perunannostossa, kuunnellut lintujen laulua verannan rappusilla.

Nyt olen palannut – uudessa elämänvaiheessa, uusin silmin – mutta tuo paikka on yhä sama: lämmin, suojaava ja rauhoittava.

Sukupolvien hyvä henki

Aina kun astun tämän talon pihaan, tunnen jotain syvää ja sanoiksi vaikeasti puettavaa. Ikään kuin talossa olisi tallessa menneiden sukupolvien hyvä henki – lempeä, suojeleva läsnäolo, joka kietoo syliinsä heti saapuessani. Se tunne ei ole vain muistoja tai nostalgiaa, vaan jotain, joka todella elää tässä tilassa. Täällä sydän rauhoittuu ja sielu hengittää.

Kunnostus sielun peilinä

Talon kunnostus ei ole vain ulkoista remontointia. Se on myös sisäisen yhteyden vahvistamista. Jokainen naulan isku ja maalipinnan siloittelu on kuin kiitos siitä, että saan jatkaa tätä tarinaa. Sukutalon seinät kantavat mukanaan menneisyyden ääniä ja tarinoita – ja nyt ne saavat uuden luvun, jossa rauha, kauneus ja luovuus saavat kukoistaa.

 

Enkelitaulun merkitys

Yhteen huoneista ripustin enkelitaulun. Se tuntui tärkeältä – kuin hiljainen muistutus siitä, että olen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Enkelitaulu ei ole vain koriste, vaan rauhan ankkuri. Se muistuttaa, että vaikka aika kuluu ja sukupolvet vaihtuvat, rakkaus pysyy. Enkelit symboloivat suojaa ja lempeyttä – juuri sitä, mitä haluan kodin henkeni ilmentävän.

Tästä voit katsoa enkelitaulujani.

 

Kauneutta pienissä hetkissä

Pihapiirissä kulkeminen kertoo siitä, miten kauneus löytyy pienistä asioista. Aamuauringon sarastaessa ja iltavalon kultaisessa hämyssä kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Luonto ympärillä puhuu hiljaa – ja sydän kuuntelee.

Uusi alku, lempeä suunta

Talon myötä minussa itsessänikin heräsi jotain uutta. Ajatus siitä, että kunnostan tilaa, jossa hyvä saa kukoistaa. Missä arki voi olla kaunista, vaikka keskeneräistä. Tämä sukutalo on nyt myös Kaikkea Kaunista – sydämellinen koti, jossa syntyy uusia tarinoita.

Ehkäpä seuraava blogiteksti kirjoitetaan juuri sen vanhan kirjoituspöydän ääressä, jonka laatikosta löytyi vanhoja aarteita…

Haaveita ja hiljaisia kutsuja

Ja kuka tietää – ehkä jonain päivänä tämä kodin henki saa avata ovensa myös muille. Haaveissani siintää ajatus pienistä hyvän mielen retriiteistä tai yhteisistä maalaushetkistä tässä vanhassa talossa. Paikasta, jossa voi hiljentyä, hengittää ja löytää uudelleen sen, mikä elämässä on kauneinta.

Lue tästä myös kirjoitukseni siitä, miten tämä sukutila päätyi minulle.